Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarvityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarvityöt. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Sarvipurkki

Vaihteeksi tuli tehtyä sarvipurkki, jonka korkin nuppi on muotoiltu myös lehmänsarvesta.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Astuvan Akka

Tässä yksi riipus, jossa lehmänsarveen on upotettu poronsarvea. Poronsarveen on kaiverrettu naishahmo jousipyssy kädessä. Malli löytyy Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalauksista.

torstai 29. tammikuuta 2009

Riekkoriipus

Tämän riipuksen askartelin lehmänsarvesta ja poronsarvesta. Kappaleet on hiottu vaihtamalla paperia aina hienompaan ja kiillotettu teräsvillalla, valmis riipus on öljytty. Kokoa tällä on 30 mm, riekko on 15 mm.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Kotka

Nyt kokeilin kotkan kaiverrusta kaksihaaraiseen poronsarveen. Ei nyt mikään ylihieno, lähinnä nämä ovat kokeiluja, tämä kun on minulle uusi aihe. Kuvasta muuten näkyy sarven huono laatu siistiin ulkonäköön; esiin tulee sarven höttöinen sisus.

torstai 22. tammikuuta 2009

Kärmes

Selvisi, että kiinalaisen horoskoopin mukaan kuukausiotukseni on käärme. Siitä ajatus tähän käärmeriipukseen. Tämä on parempilaatuista ja auringon valkaisemaa poronsarvea. Tuon kaksihaaraisen kielen tein kenkäharjan harjaksista.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Riipuksia

Tässä kivikautisen veitsen mallin mukaan hiottuja riipuksia, materiaalina lehmänsarvi.

lauantai 22. marraskuuta 2008

perjantai 31. lokakuuta 2008

Purkkeja




Erilaisia purkkeja vuosien varrelta.Etualalla tulitikkurasia valkaistua hirven sääriluuta, kaiverruksena tyylitelty nuotio. Takana purkkeja lehmänsarvesta.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Sarven ongelmat


Kuvassa kivikautisen vasarakirveen mukaan tehty koru. Tässä korussa tulee hyvin sarven ongelma esiin, eli jos sarvi on keskeltä höttöä, niin ei siitä saa kaunista korua millään, sillä keskustan höttöisyys pilaa lopputuloksen. Höttöä ei saa edes kunnolla hiottua sileäksi vaan se jää karkeaksi. Nyt harmittaa, kun täältä päin ei löydä porojen tiputtamia sarvia, vaan joutuu olemaan jonkun muun toimittaman materiaalin varassa.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Kalapurkki

Tässä uusin sarvipurkki vaikka suolalle tai hammastikuille. Tekemäni purkit on ensin liotettu ja puhditettu sisältä sekä raaputettu ulkopinnan pahimma rosot puukolla. Lopullinen pinta saadaan aikaan hiomalla, vaihtamalla aina hienompaan ja hienompaan paperiin. Puuosiin olen käyttänyt yleensä koivua tai visakoivua, kannessa on pala korkkia, mikä istuu tiiviisti sarven sisään. Valmis purkki on öljytty. Kala-aihetta käytän töissäni paljon ja se tulee tietysti rakkaasta harrastuksesta.

Hauki ei monen mielestä ole kummoinen kala ruoanlaitossa, vaan keskitytään niiden kymppien jahtiin.. Kilon, kahden luupäästä saa kyllä maittavaa apetta, tässä yksi resepti:

Voitele vuoka ja laita siihen voidellut ruisleivän palat. Paloittele haukifileet, pekoni, kurkku ja aurajuusto sekä siivuta tomaatti ja purjo. Levitä kalaa, käristettyä pekonia ja kurkkua leipien päälle kerroksittain, viimeiseksi tomaattisiivut, juustomurut ja purjorenkaat jotka estävät folion tarttumisen. Lopuksi päälle voi kaataa pullollise olutta. Vuoka peitetään lopuksi foliolla. Appeen alkuperäinen nimi on Tosimiehen kiuashauki, joka nimensä mukaisesti kypsyy kiukaan päällä niin kauan kunnes koko suku on kylpenyt. kotioloissa 200c uunissa 2-3 tuntia. Awot!


torstai 25. syyskuuta 2008

Suolasarvi


Vanhojen töiden esittely jatkuu suolasarven muodossa. Lehmänsarven sävy oli herkullisen musta-valkoinen ja lopputuloksesta tuli siksi dramaattisempi, kuin monesta muusta sarvityöstä.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Maustepurkit


Tein lahjaksi lehmänsarvista ja omenapuusta kaksi maustepurkkia. Korkkien aiheiksi valikoitui karhunpää pippuripurkkiin ja kala suolapurkkiin.



Kuvien oton jälkeen vielä viimeistelin korkit, niin etteivät ne enää irvistelleet.